Liiketoiminnan ja kulttuurin kehittäminen - ainoa tie menestykseen alati muuttuvassa ympäristössä

ADVISORY BOARD - BOARD MEMBER - FACILITATOR - DEVELOPER - MENTOR - SPONSOR


On yritys tai työyhteisö sitten kasvamassa tai taistelemassa olemassaolostaan, (liike)toiminnan jatkuva kehittäminen on välttämätön paha. Ikävä totuus on se, että staattisessa tilassa toimiva yritys on haavoittuvainen ja jatkuva kehittäminen on elämän ja kuoleman kysymys pidemmässä aikaikkunassa.


Liiketoiminnan kehittäminen perustuu systematiikaan, jossa nykytilanne tulee ensin tunnistaa objektiivisesti. Useimmiten objektiivisuuteen on sisältä käsin vaikea päästä. Tässä ei ole kysymys osaamisesta eikä taidoista vaan totuudesta, jonka mukaan ihminen on sokea arvioimaan objektiivisesti omaa toimintaansa.


Vasta tämän jälkeen on mahdollista rakentaa kehityksen tiekartta, jolla on onnistumisen edellytykset. Suunnitelmaa laadittaessa tulee päättää toimintamalli, edellytykset, mutta yhtälailla myös tunnistaa resurssit sekä myös ulkoiset tarpeet.


Lopulta, muutos syntyy vasta sisukkaan ja peräänantamattoman työn jälkeen. Kulttuuri muuttuu vaiheittain ja vain ihmisten kautta. Strategiat eivät ole kalvoja tai tiedotustilaisuuksia. Se on sen todeksi elämistä joka ainoa päivä. 


IM Global tarjoaa vahvan ammatillisen tuen läpi koko tämän kehityskaaren.

Toiminta muodostuu kulttuurista ja sen muuttaminen vaikuttaa tuloksiin

POHDITKO  SEURAAVAA ASKELTA?